Menneet produktiot

Etelä-Sipoon Nuorisoseuran teatteriharrastajat

perustivat v. 1986 teatterikerhon, josta nykyinen teatteritoiminta sai alkunsa. Alkuun esitettiin seuran omien jäsenten ohjaamia pienoisnäytelmiä iltamissa.

Iltamakappaleet:

1986 Vain ihmisiä
1987 Rouva ministerin vierailu
1988 Rakas Eemeli
1989 Parketti Kosmetologit, Isotädin joululahja, Joulupukin housu

 

Vuonna 1990 valmistettiin ensimmäinen kesäteatterikappale. Sen jälkeen kesäteatteritoiminta on vakiintunut ja on nyt siis jatkunut jo yli 20 vuoden ajan.

 

NÄYTELMÄT 1991-2011

 
VUOSIKIRJAILIJANÄYTELMÄOHJAUS
1990   Hölmöläiset Elina Raunio
1991 TopiasIsännän ääni Pauli Kauppinen
1992 Simo Ojanen Rajaralli eli rajarakkautta Helge Teikari
1993 Matti Juhani Karila Saavuthan keinumaan eli unelmia elämästä Aune Lind

1994

Liisa Heiskanen Auringonpilkkuja Aune Lind
1995 Serp Katarina kaunis leski Aune Lind
1996 Duo Orpopojan valssi Aune Lind
1997 Maria Jotuni Kultainen vasikka Jaakko Murtomäki
1998 Tatu Pekkarinen Peräkylän profeetta Aune Lind
2000 Tatu Pekkarinen Kaunis Veera Kaarina Tuunanen
2001, 2002 Panu Raipia ja Tatu Pekkarinen Kulkurin valssi eli Koivusaaren kartanon salaisuus Matti Poskiparta
2003, 2004 Teuvo Pakkala Tukkijoella Ari Artkivi
2004 Aapeli Pikku Pietarin piha Aune Lind
2005 Maiju Lassila Mimmi Paavaliina Ari Artkivi
2006 Hans Müller, suom. Laura Martola Valkoinen Hevonen (Im Weissel Rössl)

Aune Lind

2007 Heikki Luoma Akkaralli Ari Artkivi
2008 Maria Jotuni Tohvelisankarin rouva Ari Artkivi
2008 Matti KuikkaniemiMistä Rakkaus Alkaa? Ari Artkivi
2009 Matti KuikkaniemiVanhan Kievarin Kummitus Matti Poskiparta
2010 Michael Cooney, suom. Tiina PuumalainenPuhtaana käteen (Cash on Delivery) Matti Poskiparta
2011 William Shakespeare, suom. Esko ElsteläKesäyön unelma (A Midnight's Summer Dream Joel Elstelä
2011 Judith Holder, Jenny Eclairs, suom. Tiina PuumalainenAkkapakka (Grumpy Old Women Live) Joel Elstelä
2012 Roy Clarke, suom. Joel ElsteläPokka pitää (Keeping Up Appearences) Joel Elstelä
2012 Sipoon teatterin työryhmäSipoo-Pludaus Anu Hälvä-Sallinen

 

Teatteriryhmä osallistui Seinäjoen harrastajateatteripäiville vuonna 1999 ja sai siellä kunniakirjan kappaleellaan "Peräkylän profeetta". Vuonna 2004 teatteri juhli 15. toimintavuottaan. Juhlavuoden kunniaksi esitettiin edellisen kesän suosikkinäytelmä "Tukkijoella" kesäkuussa juhlanäytöksenä. Lisäksi valmistettiin teatterikappaleita myös sisätiloihin. Teatterin 20. juhlavuosi oli vuonna 2009. Tuolloin esitettiin kesäteatteriesityksenä Matti Kuikkaniemen Vanhan kievarin kummitus.

Juhlavuoden kunniaksi valmistetut näytelmät:

 

2004

Molière

Lääkäri vastoin tahtoaan

Timo Loikkanen

2004

Aapeli

Meidän herramme muurahaisia

Aune Lind

 

Teatteriryhmälle on tullut perinteeksi esittää satunäytelmiä tammikuussa Sipoon kunnassa vietettävällä Topeliusviikolla. Toisinaan satunäytelmä on valmistettu nuorten draamaryhmäläisten voimin, toisinaan mukana näyttelemässä on ollut myös aikuisia.

 

VUOSINÄYTELMÄOHJAUS
1992 Sampo Lappalainen Arto Grönholm
1993 Prinsessa Ruusunen Ritva Viljanen
1994 Totuuden helmi Ritva Viljanen
1995 Hyrrä eli prinsessa Liukaskieli Aune Lind
1996 Hannu ja Kerttu Aune Lind
1997 Tuhkimo Aune Lind
1998 Lumikki ja 7 kääpiötä Aune Lind
1999 Suojelusenkeli Aune Lind
2000 Pieni Punahilkka Aune Lind
2002 Adalmiinan helmi Matti Poskiparta
2003 Vattumato Matti Poskiparta
2005 Keisari ja satakieli Matti Poskiparta
2006 Pomppivat salapoliisit ja
kadonneiden raitojen arvoitus
Matti Poskiparta

 

Nuorten draamaryhmä, joka kokoontuu joka syksy kansalaisopiston kurssin muodossa, on myös useana vuonna esittänyt marraskuussa lasten ja nuorten kulttuuriviikolla Nikkilän kirjastossa pienimuotoista ohjelmaa. Vuonna 2007 perustettiin Nuorisoteatteri, joka on jatkanut tätä nuorten teatteritoiminnan tukemista erilaisin produktioin. Nuorisoteatterilaiset esittivät ensimmäisen nuorille suunntaun teatteriesityksen joulukuussa 2007 nuorisotalo Östiksessä Östersundomissaja Nikkilässä nuorisotalo Nuorkalla. Vuonna 2009 Nuorisoteatteriryhmä kilpaili Jenni Kokkomäen ohjaamalla ja Marjatta Kurenniemen satuun perustuvalla näytelmällä "Kuinka Kum-Maa on kaikkialla" myös Porvoossa TEATRIS-tapahtumassa.

Vuoden 2010 syksystä alkaen lasten ja nuorten teatteritoiminta on siirtynyt "korkeammalle" tasolle toiminnan muuttuessa järjestelmällisemmäksi teatteritaiteen opiskeluksi. Sipoon teatteri aloitti yhdessä kunnan kanssa teatteritaiteen perusopetuksen Sipoon kansalaisopistossa yhteensä neljässä eri ryhmässä Söderkullassa ja Nikkilässä.

 

VUOSINÄYTELMÄOHJAUS
2002 Tuhkimotarina  
2003 Banaanimies ja muukalainen  
2008Ikkunaprinsessa Jenni Kokkomäki
2009Kuinka Kum-Maa on kaikkialla

Jenni Kokkomäki

 

Elina Jääskeläinen "Sisko"
Isabella Tetenburg "Systeri"
"TUHKIMO" kevät 2009Aleksi Pellinen "Allu-hiiri"
Salla Tiilikka "Hovihiiri"
Elina Jääskeläinen "Sisko"
"TUHKIMO" kevät 2009vasemmalta
Petra Nieminen
Sanni Rautiainen
Sini Puukko
Pauliina Pelkonen
Saana Järvinen
Klikkaa kuvaa nähdäksesi siitä suurennoksen.